Tuesday, April 2, 2019

Huhtikuu- enää pari kuukautta harjoittelua

Bonjour!

Siitä onkin jo vierähtänyt tovi, kun olen viimeksi kirjoittanut tänne blogiini. Maaliskuu tuntui vierähtävän niin että en ehtinyt edes blogiini kirjoittaa. Ystäväni Riikka ja Pihla kävivät lomailemassa luonani helmikuussa, niin taisinkin heidän tulostaan mainita edellisessä kirjoituksessani.  Sitten maaliskuun alkupuolella kävin viettämässä hiihtolomaa Espanjassa Raisan ja Veran luona. Sitten vanhempani ja siskoni kävivät täälä. Hurjan nopeasti on kyllä tämä talvi mennyt, kesää kohti ollaan kovaa vauhtia menossa! Lauantaina olisikin sitten lento Suomeen, kun tulen käymään koululla pidettävässä työssäoppimisseminaarissa. Seminaari on meille, jotka ovat työharjoittelussa koko kevään. Jokainen esittelee oman työssäoppimispaikkansa Powerpoint-esityksenä. Mulla alkoi tällä viikolla muutto toiselle puolelle kaupunkia. Muutto on ollut tiedossa minulla siitä asti, kun tulin tänne, sillä sain nykyisen asuntoni vain huhtikuun alkuun. Uusi koti löytyi helposti jo täälä Pariisissa ollessani Facebookista Pariisilaisten ryhmästä. Ihan siis viimeistä viedään Bellevillessä. Uusi kotini sijaitsee Seinen eteläisellä puolella, tarkemmin Montparnassella. Siinä vieressä on iso pilvenpiirtäjä. Vein eilen jo osan tavaroistani sinne ja ennen Suomeen tuloani vien loput. Sitten kun tiistai-iltana lennämme ystäväni Vilman kanssa tänne Helsingistä, niin menemme sinne uuteen kotiin. Kiva kun tutustuu vähän uuteen ympäristöön. Mulla on vielä hirveesti listalla asioita, joita haluan ehtiä tehdä täälä. Toivottavasti ehtisin kaikki ne. Olen nyt käynyt jo pari kertaa Eiffel-tornissa, kun käytiin mun vanhempien kans sielä ja sitte siskon kans. Sieltä oli kyllä tosi hyvät näkymät ympäri kaupungin. Täälä on nyt ollut ihan aurinkoista säätä, paitsi tänäân kun lähdin töihin niin satoi vettä mutta nyt on jo tosi lämmin ja aurinkoinen sää. Ihan outoa varmaan mennä Suomeen kun on ollut niin kauan sieltä pois ja tottunut tähän vähän lämpösempään säähän.


 
 
Kävin Pariisin vahakabinetissa, sielä oli kuuluisia ranskalaisia, sekä maailmankuuluja näyttelijöitä, laulajia ja urheilijoita.

 
Lisäksi maistoin ensimmäistä kertaa täälä Creme Bryleetä ravintolassa, oli herkullista!
 
Koitan seuraavan kerran muistaa ja ehtiä kirjoitella aikaisemmin, kuin kuukauden päästä! Ainakin tässä huhtikuussa on kivaa ohjelmaa tiedossa kun Vilma tulee tänne ja matkustamme Givernyyn Claude Monetin kotitalolle :)
 
 
Au revoir!

No comments:

Post a Comment