Friday, January 11, 2019

Salut! Ensimmäiset työpäivät takana

11.01.2019

Salut!

Terveisiä Pariisista! Saavuin tänne keskiviikkona, ehdin silloin hieman tutustua työmatkaani ja lähiympäristöön ja heti torstaina alkoi työt Laventelissa. Työt alkoivat suht leppoisissa merkeissä, kun kävimme toisen omistajan kanssa hankkimassa toimistotarvikeliikkeestä tarvikkeita ja leipomosta leivonnaisia, kun ruotsalaisia oppaita tuli toimistoomme glögille. Minut otettiin todella hyvin vastaan työpaikalla, onneksi sielä pärjää suomenkielellä sekä englannilla. Olempa päässyt myös pari lausahdusta ruotsiksi puhumaan. Laventelissa on siis suomalaiset omistajat ja pohjoismaalaisia työntekijöitä. Muut työntekijät puhuvat todella sujuvaa ranskaa, mutta onneksi Laventelissa ranskan kielen taito ei ole välttämättömyys, ja siksi mä sinne hainkin työharjoitteluun! 
                         

                      Olen näiden parin päivän aikana oppinut liikkumaan täälä hyvin kävellen ja metrolla. Pääsen melko läheltä kotia suoraan yhdellä metrolinjalla ihan Laventelin viereen, mikä on etu niin ei tarvitse vaihdella metroja. Työpäivät on tavallisesti 9-17 maanantaista perjantaihin, saattaa olla joitakin poikkeuksia, mutta se on mun perus työaika. Tähän asti kaikki palvelutilanteet joissa olen ollut asiakkaana ovat onnistuneet hyvin. Olen useimmiten tervehtinyt ransaksi "salut" tai "bonjour!", ja sitten asioinut muuten englanniksi ja kiittäessä sanonut "merci". Nämä ovat fraaseja joista paikalliset ovat tyytyväisiä kun niitä viljelee. Pikkuhiljaa kun opin sanoja lisää, niistä tulee minulle jo rutiineja ja kohta puhun ihan sujuvasti ranskaa. Myös muuten olen kohdannut ystävällisiä paikallisia, esimerkiksi metrossa eräs nainen teki minulle tilaa penkille, ja usein kun lähdetään metroasemalta pois, niin mennään portin läpi. Olen huomannut paikallisten pitävän mennessään porttia seuraavalle auki, ja niin minäkin aloin pitämään. 

 Au revoir!
Lisään tähän alle vielä muutaman kuvan näiltä päiviltä.

Keskiviikkona kävin Seinen luona katselemassa Eiffel-tornia. Jospa joku päivä tulisi mentyä vähän lähemmäs sitä. :) 

Kävin jo keskiviikkona katsomassa työmatkan itselleni valmiiksi. Onneksi se on vain yhden metrolinjan päässä, ja hieman kävelyä.

Tässä kotikatuani, ihastuttavasta Bellevillestä. En ole vielä kovin paljoa ehtinyt tutustumaan lähiseutuun, mutta olen lukenut ja kuullut että nimensä mukaan se on kaunista aluetta.

No comments:

Post a Comment